Hormeesi

Hormeesi on kaikkien tuotteidemme suunnittelun pohjalla – jokainen ravintolisämme sisältää ainutlaatuisen yhdistelmän kasveja, jotka antavat kehollesi tietynlaisen hormeettisen vaikutuksen.

MIKÄ ON HORMEESI?

Hormeesi tarkoittaa yksinkertaistetusti sitä, että jokin sopivan kokoinen ulkoinen tai sisäinen ärsyke aktivoi kehossasi positiivisen vasteen, kuten parantuneen vastustuskyvyn tai elinvoiman lisääntymisen. Esimerkiksi avantouinti, jossa altistutaan erittäin kylmälle vedelle hetken aikaa, tehostaa immuniteettia ja verenkiertoa kehossa. Avantouinti antaa siis hormeettisen vaikutuksen. Muita vastaavia ärsykkeitä ovat esimerkiksi paasto, kuntoilu, saunominen, auringonvalo tai tietynlaiset ruoka-aineet.

Tiesitkö, että myös rokotteiden toimintamekanismi perustuu hormeesiin? Siinä keholle annetaan pieni määrä ärsykkeitä, jolloin se aktivoi elimistön omia puolustusmekanismeja.

Kyseessä on kehon solujen yleinen stressinsietoreaktio, joka aktivoituu sopivasta määrästä tietynlaisia stressaavia tekijöitä. Solut pyrkivät tällä hormeettisella reaktiolla palauttamaan kehon homeostaasin eli tasapainon. Tästä seurauksena kehosi luontaiset toiminnot, kuten puhdistuminen, energiantuotanto tai vastustuskyky aktivoituvat. Avainasia on myös stressaavan tekijän sopivan pieni määrä tai lyhytkestoisuus, jolloin vaikutus on keholle ja mielelle suotuisa.

The above diagram depicts typical mild/transient stress factors that trigger adaptive cellular responses, resulting in enhanced health and wellbeing.

KASVIT JA HORMEESI

Hormeesi voi käynnistyä soluissa myös ruuan ja kasvien sisältämien fytoravinteiden vaikutuksesta. Kasvien sisältämät kasvikemikaalit, kuten flavonoidit, ovat niin kutsuttuja hyödyllisiä vierasaineita. Vierasaineiksi kutsutaan kaikkia muita aineita, paitsi ravintoaineita, ja ne käsitellään kehossa erillisesti muista ravintoaineista. Kasvien polyfenolit ovatkin usein sellaisia yhdisteitä, joita kasvi itse käyttää suojatakseen itseään ympäristön haittatekijöiltä. Kasvit, jotka sisältävät polyfenoleita aktivoivat kehon hormeettisia mekanismeja, joiden seurauksena elimistö alkaa itse valmistaa omia tehokkaita antioksidanttimolekyylejä ja muita suojamolekyylejä. Kasvit sisältävät satoja erilaisia kasvikemikaaleja, jotka voivat näin aktivoida kehoa toimimaan paremmin. Siksi myös NORDIQ Nutrition -tuotteet sisältävät runsaasti erilaisia kasvirohdoksia!

MINKÄLAISET KASVIT OVAT HORMEETTISIA?

Värikkäiden kasvien väripigmentit, kuten violetti väri viinirypäleissä tai punakaalissa, sisältävät runsaasti polyfenoleita. Välimeren ruokavaliota, joka sisältää runsaasti kasviksia ja näin myös polyfenoleita ja muita kasviravinteita, on tutkittu varsin perusteellisesti. Sen on todettu vähentävän erilaisten sairauksien, kuten muistihäiriöiden, masennuksen tai sepelvaltimotaudin esiintymistä merkittävästi. Eniten tutkittuja terveysvaikutteisia polyfenolipitoisia ruoka-aineita ovat vihreä tee, mustikat, oliiviöljy, punaviini, sitrushedelmät, hibiscus-tee, soija, tumma suklaa, kurkumiini ja monet muut mausteet ja yrtit.

LISÄÄ HORMEESIA RAVINTOLISILLÄ

Jotta voit hyötyä polyfenolien terveysvaikutuksista, niiden ja muiden kasviravinteiden määrä ei tarvitse olla kovin suuri, joskin runsas päivittäinen kasvisten syönti on silti erittäin suositeltavaa. Jo pienet määrät oikein valittuja fytoravinteita päivittäisissä ravintolisissä voivat aktivoida kehon omia antioksidantti- ja puolustusmekanismeja. Olemme lisänneet NORDIQ Nutrition -ravintolisiin hormeettisesti vaikuttavia kasveja, kuten kurkumaa, valkosipulia, puolukkaa, mustikkaa, rosmariinia, oliivinlehteä, viinirypäleiden resveratrolia sekä kaalikasveja.  Nämä huolellisesti valitut, hormeettisesti vaikuttavat ja tuorepakastekuivatut kasvijauheet ovat erinomainen lisä täydentämään ruokavaliota, ne myös imeytyvät hyvin suolistosta. Saat siis ravintolisistämme vielä enemmän, kuin tavallisesti – vitamiinien, mineraalien ja muiden vaikuttavien aineiden lisäksi kehosi saa kasvien avustuksella aktivoinnin kohti sen luontaista, paremmin toimivaa tilaa.

Kiinnostaako hormeesi aiheena enemmän? Tutustu siihen syvällisemmin esimerkiksi seuraavista tutkimusviitteistä:

Hormeettinen vaikutus

Hormeettinen vaikutus saavutetaan silloin, kun kasviyhdisteen annosmäärä tarjoaa kaikkein hyödyllisimmän vaikutuksen keholle. Tyypillisesti alhainen annos antaa paremman vaikutuksen kuin liian korkea annos, joka aiheuttaa hylkimistä.