Toisin kuin ”tavallisen” työntekijän tai vaikka opiskelijan elämässä, jossa työ- tai opintopäivän päättyessä voi heittää täysin vapaalle, ei urheilijan arjessa tätä ilmiötä tunnetta. Kun treeni on tehty, täytyy miettiä tarkkaan, miten sen jälkeen optimoida palautuminen parhaalla mahdollisella tavalla ja valmistautua taas seuraavaan harjoitukseen. Jokainen pieni valinta vaikuttaa isosti kokonaiskuvaan. Mitä ravintoa laittaa sisään tietyn harjoituksen jälkeen, niin että se tukisi tehtyä kuormitusta mahdollisimman hyvin. Lähteäkö istumaan iltaa ystävän kanssa, joka mahdollisesti olisi pois uniajasta, omassa tapauksessa myös selälle hallaa, vai jäädä rauhoittumaan kotiin ja tehdä palauttavat iltajumpat huolella. Kaikki ”ylimääräinen” on pois palautumisajasta.

Kun tavoitteet ovat korkealla ja motivaatio kohdillaan eivät nämä valinnat tunnu enää uhrauksilta, vaan luonnollisilta askelilta kohti päämäärää. Harjoitusten suunnittelun ja toteutuksen hoituessa 110 % huolellisesti, haluaa sitä tehdä kaiken muun tätä tukevan samalla intensiteetillä.

Ravitsemus ja kaikki siihen liittyvä on kiinnostanut henkilökohtaisesti aina kovasti, joten on ollut pelkästään mielenkiintoista ottaa siitä alueesta lisää selvää ja nostaa se entistä isompaan rooliin kokonaiskuvan rakentamisessa. Ennen kaikkea on tietysti tärkeää, että ravintoa saa riittävästi, monipuolisesti ja hyvistä raaka-aineista. Tarkkaan suunnittelemalla kaikki tarvittavat ravintoaineet voi saada pelkästään ruokavaliosta, mutta kyllä laadukkaat ravintolisät helpottavat arkea, ja nimenomaan nostavat ja tukevat suorituskykyä ja palautumista, juuri mitä urheilijana kaipaa.

Jaksamista ja vastustuskykyä

Läpi vuoden harjoitus jaksot, kropan kuormittuneisuus ja terveydentila vaihtelevat todella paljon ainakin omalla kohdalla, ja onkin hienoa, että NORDIQ Nutritionilta löytyy niin monenlaiseen tilanteeseen juuri sopiva, terveyttä tukeva ravintolisä.

Ajankohtaisesti syksyn pahimpana flunssakautena ehdoton ykkösvalinta on vastustuskykyä tukeva Immune Complex. Esimerkiksi viime syksyn vältyin kokonaan sairastelulta varmaan ensimmäistä kertaa ikinä! Syksyyn liittyvä teema on myös energiatasojen laskeminen. Pimeys, viilenevät kelit ja paluu kunnon arkeen (itselle tämä tarkoittaa peruskuntokauden alkua ja sitä kautta harjoitusmäärien nousua) saattaa helposti vetää kropan ja mielen astetta väsyneempään olotilaan. Näihin oireisiin paras yhdistelmä on ubikinonia sisältävä Co-Q-10 Complex sekä B-Complex, jotka molemmat sisältävät uupumusta tasoittavia sekä energiantuotantoa tehostavia ainesosia. Unohtamatta näiden tuotteiden kaikkia muita terveydelle hyödyllisiä vaikutuksia!

Kauden edetessä harjoitusten tehot nousevat ja kroppa joutuu kovemmalle. Tällöin palautumista auttaa nivelistä huolenpitävä Joint Complex! Vastapainona ohjelmassa on aina myös kestävyystyyppisiä harjoituksia, myös koska oma laji 400 metrin aitajuoksu sitä vaatii. Ennen näitä harjoituksia parhana boostina toimii kestävyyttä lisäävä kasvijauhesekoitus Endurance Wholefood Powder.

Ympäri vuoden ja kaikissa tilanteessa toimii monipuolinen Multi Nutrient -monivitamiini, joka sisältää tuorepakastekuivattuja kasveja sekä vitamiineja ja mineraaleja synergistisenä yhdistelmänä ja esimerkiksi D3-vitamiiinia, jonka saanti Suomessa etenkin talvisin on hyvin vajaata. Menneen hellekesän pelastaja puolestaan oli nesteytystä ylläpitävä raikas Hydration Wholefood Powderyhdessä loistavasti imeytyvän malaattimuotoisenMagnesium Wholefood Powder -jauheen kanssa. Näitä kahta toki käytän itse aina myös jokapäiväisessä arjessa.

Tärkeät arjen valinnat merkitsevät

Kirjoituksen pointti tiivistettynä: Kun itse laitan kaiken aikani ja sitoutumiseni peliin toteuttaessa kehittymistä urheilijana ja yritän tehdä sen parhaalla mahdollisella tavalla, vaadin samaa myös lisäravinteiltani. Miksi tyytyä marketin hyllystä napattuun perusvitamiinipurkkiin, kun sen voi saada luomulaatuisena, täysin lisä- ja täyteaineettomana ja suunniteltuna niin että yksi pilleri sisältää ison määrän tarvittavia ainesosia parhaassa mahdollisessa imeytyvässä muodossa!

Vaikka en olisikaan urheilija, olen varma, että terveyteen panostaminen omassa arjessa olisi silti aivan yhtä tärkeää. Haastankin kaikki työn puurtajat, eläkeläiset, opiskelijat, kenet ja minkä tahansa ikäiset ihmiset miettimään hetken, olisiko jotain mitä oman hyvinvoinnin eteen voisi tehdä lisää.

Uusi syksy, uusi alku, joka päivä voi tehdä pieniä hyviä valintoja, ei ehkä tukemaan kovaa suorituskykyä niin kuin urheilija, mutta avuksi kohti sitä parasta mahdollista oloa omassa kehossa ja mielessä. Unohtamatta kuitenkaan sitä tärkeintä, eli nauttimista!

Aloituskappaleeseen viitaten; kyllä urheilijallakin niitä täydellisiä vapaapäiviä aina välillä on, ja ehkä silloin tällöin saattaa myös unohtua sujauttaa se magnesium iltajuomaan. Perusrutiinit kun ovat hallussa, ei silloin tällöin rennommin ottaminen sitä kaada.

Avoimin mielin, omaa kroppaa kuunnellen energiaa ja terveyttä juuri sinun syksyysi! 🙂

Kirjoittaja on aitajuoksija Emma Koistinen, joka urheilee Jyväskylän Kenttäurheilijoissa ja kuuluu kolmen yleisurheilijan muodostamaan tiimiin nimeltä J-Team. Emma ja muut J-Teamin jäsenet ovat käyttäneet NORDIQ Nutrition -ravintolisiä ja urheiluravinteita treeninsä ja hyvinvointinsa tukena vuodesta 2017. 

Emman löydät Instagramista nimellä @emmakoistinen ja koko JTeamin kuulumisia voit käydä seuraamassa myös Facebookissa

Kuva: Unsplash / Matthew Lejune